Verrattaen hyvää

Parhaita, ja jokseenkin huomaamattomia, keinoja psyykksen kivun itselle tuottamiseen on vertaaminen. Vertaat tällöin nykyistä tilannetta siihen tilanteeseen, jonka toivoisi olevan.

Olisipa minulla enemmän rahaa. Onpa kaunis talo. Olisipa minulla tuommoinen talo/kroppa/vaimo jne

Eikä kyse ole vain siitä pinnallisesta vertaamisesta vaan siitä vertaamisesta, joka on syvällä psyykkeessä ja tuottaa kipua. Jos toisen lottovoitto harmittaa sinua, suoritat tätä vertaamista.

Luonnollinen tilasi on tyytyväisyys ja pienikin harmistus on merkkinä siitä olet jollain tavalla laittanut kyseenalaiseksi sen mitä on tai olet vaatimassa kokonaisuudelta jotain. Edes pienen pientä siivua.

Kaikki kapinointi sitä vastaan mitä on, on pään hakkaamista seinään. Eikä tämä tarkoita sitä ettenkö yrittäisi kaataa kaikin voimin natsihallintoa, vaan tämä kapina ei vaadi henkilökohtaista kapinointia kaikkea kohtaa.

Vertaaminen on sitä, että asettaa rinnakkain tilanteen niinkuin sen nyt käsittää ja tilanteen niinkuin sen toivoisi olevan. Tässähän pohjana on oma käsitys/tieto siitä miten tilanne on nyt... ei se kuinka tilanne juuri nyt on. Ja toive tähän päälle on jo hyvin kaukana todesta.

Kun kuvittelen tietäväni sen kuinka asiat ovat, tulen samalla luoneeksi parannuksen aka vastakohdan tilaani. Dualismi. Kun olen luonut tämän kaksinaisuuden tulen tuntemaan kipua niin kauan kuin tämä kuvitelma vallitsee.

Pohjalla on tietämättömyyteni. En lopulta tiedä miten asit ovat. Nyt enkä koskaan. Kuvitelmani tietämyksestäni saa minut vaikeuksiin, jotka olen kuvitellut itselleni.

Kaikki virtaa tiehensä

Byron Katiella oli hauska ajatus:

Contemplate the images in your mind. Is that what really happened? Is that what really will happen? Really? Are you guessing again? Notice.

Voitko olla täysin varma siitä mitä tapahtui? Siis lienee aika selvä, että tulevaisuus on tietättömyyden pilvessä siis et täydellä varmuudella voi sanoa, että olet minuutin päässä hengissä. Vakaa usko moiseen voi olla, mutta siihen se sitten jääkin. Mutta siis mennyt, eikö siitä kuitenkin voi olla aika varma. Eikö taakse jäänyt polku kuitenkin ole siellä. Takana...

Katsopa tarkkaan enkä halua kenenkään uskoa viedä pois. Ehei. Kyse ei ole historiallisista- ja omahistoriallisista faktoista joiden todenperäisyys olisi jotenkin epävarmaa, vaan siitä varmuudesta joilla näissä faktoissa roikutaan.

Saatat huomata että et ole menneisyydestä vapaa kovan työn päätteeksi vaan olet siitä vapaa, koska sitä ei ole olemassa.
Tulevaisuuden varmuus on sidoksissa menneisyyden varmuuteen ja varmuus näiden molempien suhteen aiheuttaa lähinnä painolastia, koska varmuutta menneestä/tulevasta ei ole.

Täysi varmuus on vain siitä ettei mistään mitään varmuutta ole.

menneisyys, tulevaisuus, tässä ja nyt, byron katie

Tarina Ei-mistään

jos meillä ei ole tarinaa
näemme vain tämän huoneen
-cmx

Se mitä olen, olen nyt. Se paine jalkapohjissani kun kävelen. Se haju jonka haistan nyt. Kaikki se mitä tunnen nyt.

Sen sijaan esim. illan suunnitelmani, ajatukseni ensi kesälomasta jne ovat tarinoita. Muistoni elämästäni, kuvitelmani tulevaisuudesta, ajatukseni minusta ovat tarinoita. Ne eivät ole tarpeellisia. Ghost in the Machine.

Tietenkin tarinat ovat tässä / minussa, mutta niiden suhde ei tule olla 90/10 vaan 10/90. Tarinat ovat äärimmäisen huonoja isäntiä.

Jos meillä ei ole tarinaa me näimme vain tämän huoneen...

Hiljaisuuden Yhteiskunta

Suomalaista yhteiskuntaa kritisoidaan siitä miten bussissa ollaan hiljaa ja kukaan ei istu kenenkään viereen. Mököttävä, sisäänpäin kääntynyt, epäsosiaalinen, juro jne Tätä kaikkea sitten ratkotaa viinalla jonka voimalla uskalletaan sitten lopulta hakea tanssimaan vastakkaista sukupuolta. Ja tämä kritiikki pitää paikkansa.

Jää kuitenkin huomaamatta mikä tässä hiljaisuudessa on hyväksi. Se antaa tilaa. Kukaan ei tunge liian lähelle. Ei sanoin eikä teoin.

Meillä on kaksi koiraa. Toinen on sosiaalisesti fiksu. Se lähestyy vierasta koiraa hitaasti ja ikäänkuin kysyen saanko tulla haistelemaan. Se lähettää myönteisiä signaaleja. Toinen koiramme syöksyy suoraan kohti. Pentumaisesti. Se on kyllä ystävällinen, mutta sosiaalisesti itselleen vaarallinen. Ihmisetkään eivät halua, että heitä kohti syöksytään ensi tapaamisella. Toinen koira antaa tilaa, toinen tulee iholle.

Suomalaisen kultuurin ytimessä on tämä tilan antaminen. Sitä on opittava arvostamaan. Vapaus sen suhteen ei ole siinä, että on puhuttava sosiaalisesta pakosta kun nyt on sanottava jotain tai siitä, että on oltava hiljaa. Vapaus on sitä, että voi puhua ja voi olla hiljaa.

Eikä kyse ole tietenkään siitä että tilaa annetaan kituvalle ja kärsivälle. Ei. Jotta oppii olemaan hiljaa on opittava puhumaan, jotta oppii antamaan tilaa on opittava puuttumaan.

Nyt hiljaa hetki.

Vapaa -nyt ja aina

Vapaus voidaan mieltää vastakohtaparien vapaus/vankila väliseksi suhteeksi, niin että vapaus/vankiluus voivat lisääntyä/vähentyä. Mutta tässä mielessä en puhu vapaudesta.

Se Vapaus, josta puhun voi esiintyä yhtä lailla eristyssellissä, ikuisessa vankeudessa kuin aurinkoisella trooppisella rannalla. Tämä vapaus ei ole sidoksissa ns ulkoisiin olosuhteisiin, sillä vapaus, joka voi vähentyä ei ole vapautta. Todellista Vapautta ei voi menettää. Mitenkään. Sitä ei voi myöskään saavuttaa. Sinulla on se jo. Olet äärettömästi ja ikuisesti Vapaa. Nyt ja aina.

Rakastan/En rakasta

Rakkaus-sanasta oli puhetta Twitterissä. Heitän Twittervirtaa mietelauseita joissa monesti on sana Rakkaus. Nyt näin.:

"En usko Rakkauteen... Tiedän sen olevan totta."

Kun käytän sanaa rakkaus en juuri koskaan puhu parisuhderakkaudesta. Jos tarkoitan parisuhderakkautta sanon joko noin tai sanon sitä emotionaaliseksi rakkaudeksi.

Kun käytän sanaa Rakkaus voisin käyttää synonyyminä esim.sanoja: Kokonaisuus,  Tyhjyys, Täydellisyys, Ei-Mitään, Hiljaisuus,  Jumala, Merkityksellisyys, Merkityksettömyys, Ykseys, Jakamattomuus, Sydän, Universumi,  Kosmos tai vaikka Kuolema. Sana Rakkaus on kovin latautunut. Kuten sana Jumala ja sitä käytänkin harvemmin, koska se on niin väärinymmärretty.

Sana Rakkaus on tienviitta joka osoittaa suoraan Sydämesi.

Entäs jos...

Juuri tämä on se työ jossa tulen viettämään lopun elämääni? Entäs jos tämä rahatilanne tulee säilymään lopun elämääni? Entäs jos juuri nämä asiat tulevat olemaan minulle ongelmaisia loppuun asti? Entäs jos minun on vain opittava elämään tämän tiedon kanssa?

Eikä tässä ole kohtaloonsa alistumisesta. Tää on sit tätä. Vaan kohtalonsa hyväksymistä. Nyt. Tämä on juuri nyt tätä. Tämä voi muuttua, mutta juuri nyt tämä on tätä.

Alistumisessa ja Hyväksymisessä ero on siinä että alistuminen myöntää tilanteen ja ikäänkuin sulkee vaihtoehdot pois. Hyväksyminen myös myöntää tilanteen mutta pitää lopputuloksen täysin avoimena.

Elämä on lahja, mutta etukäteen ei voi tietää mikä lahja se on.

Sinä olet se guru jota kenenkään ei tarvitse seurata

Katsoin Yle Femmalta tulleen dokumentin Deepak Choprasta. Hänen poikansa oli sen kuvannut ja tietyllä terveellä tavalla se oli gurun romuttamista parhaimmillaan. Ei haukkumista, ei tarkoituksellista, vaan näytettiin kaveria vain arjessa. Deepak Chopra ei minulle ole koskaan ollut mikään isompi tekijä. Olen hänet tiennyt jne mutta en ole kuin pari hänen kirjaansa lukenut. Eikä tarkoitukseni ole sanoa, että Chopra ei olisi mistään kotoisin vaan sitä, että D.Chopra on myös ja vain tavallinen ihminen.

Ristiriita oli selkeä kotisivun ja julkisivun välillä. Ei niin, että kyse olisi mistään huijauksesta vaan siitä miten nämä kaksi vain ovat niin eri rooleja. On niin eri asia olla suuri opettaja ja sitten olla vain isä. Gurun ns opettavat lauseet tuntuvat kovin ontoilta kun niitä sanotaan omille lapsille. Gurun rooli romuttuu hyvällä tavalla kun häntä tarkkailee arjessa: kaupassa, laskuja maksamassa, lasten kanssa jne Tällöin nimittäin jää jäljelle vain ja ainostaan ihminen.

Ihmisestä tulee guru paljolti sen seurauksena, että on paljon niitä jotka haluavat sen viitan hänen päällensä ripustaa. Vaikka guru itse saattaa sanoa, että jokaisen on itse avattava oma porttinsa sydämeensä, gurun seuraajat mieluusti haluaisivat sälyttää tämän vastuun gurulle. "Ei kun avaa sinä." Yhteistä ns seuraajille on vastuunpakoilu ja vastuun sälyttäminen jollekin ns viisaamalle. Niin kauan kuin vastuuta siirretään ns ylemmälle ei tarvitse itse tehdä mitään. Tietystä eksistentiaalisesta yksinäisyydestä tahdotaan gurun avulla pois ja vaikka guru sanoisikin ettei pois voi päästä, ketää sinun yläpuolella ei ole.

Sinun avattava sydämesi portti yksin koska ketään muuta ei ole... Ja älä huoli. Porttia ei ole eikä sinuakaan :)

Arvostus

Eikä kyse ole siitä, että jollain tunnelmallisella hetkellä muisteloidensa vallassa sanoo itselleen: "Oh. Olisinpa osannut arvostaa sitä silloin... Silloin kun minulla se oli... Huoh." 

Ei todellakaan. Ei. 

Kyse on siitä: Osaatko arvostaa tätä hetkeä nyt? Ja jos muistelet jotain mennyttä ja sen menettämistä kaihoten ET arvosta tätä hetkeä. No mitä tässä hetkessä pitäisi sitten arvostaa? Ei mitä, sillä jonkin tietyn arvostaminen nostaa esiin "jonkun erityisen erikseen" tässä hetkessä, vaan arvostaminen tulee suunnata Tätä Hetkeä kohtaan Kokonaisuutena.

Katso vaikka.

Tasapainoa hakemassa

Tasapaino horjuu vielä enemmän kun alkaa hakemaan tasapainoa.

Kun on epästabiili olo nyt (väsyttää, nälkä, emotionaalisesta tasapainoton) niin tätä oloa ei välttämättä korjaa millään. Jokainen ns korjausliike saa vain koko emotionaalisen rakenteen horjumaan enemmän. Ainoa korjausliike on se, että antaa sen olla. Pari tuntia ja se on ohi. Sade ikäänkuin lakkaa. Ja tämä siis niihin ns pahoihin oloihin jotka tulevat... ne myös menevät.

Kun elin Kriisiä, jota voisin sanoa Suoksi, tapahtui äärimmäisen pahan olon ja ultimaattisen kirkkauden vaihtelu. Tässä oli samaa logiikkaa kuin ajoittaisissa pahoissa oloissa mutta se tapahtuu ikäänkuin tilanteessa joka vaikuttaa ratkeamattomalta ja sen ns. yleisväri on hyvin synkkä.

Pointti on kuitenkin se että sadepilvet katoavat. Joskus nopeasti joskus hitaasti.